Greentech

Ihmisen vaikutus ympäristöönsä on yleensä voimakkaasti hyödyntävä, jopa tuhoava. Ihminen on metsästänyt sukupuuttoon ja muuten hävittänyt monia lajeja. Ihminen myös saastuttaa ympäristöään ja mm. voimistaa kasvihuoneilmiötä, joka aiheuttaa ilmaston lämpenemistä. Ihmisen ja luonnon suhteen historiaa tutkiva tiede on ympäristöhistoria, Suomessa osana yhteiskuntahistoriaa.

Ihmisen ympäristöä ja luontoa hyödyntävässä toiminnassa on nähtävissä tehostamisen ja ehtymisen kierre. Jos ihminen metsästää esimerkiksi suuret valaat loppuun, siirrytään pieniin valaisiin.

Ihmisen toiminnan seurauksena ympäristöön leviää useita myrkyllisiä aineita. Jotkin niistä rikastuvat ravintoketjuissa. Jos alkueläin syö esimerkiksi kymmenen ympäristömyrkkyä saanutta planktonyksilöä ja suurempi alkueläin kymmenen pientä alkueläintä, suuri alkueläin on saanut satakertaisen myrkkyannoksen, ellei myrkyllistä ainetta ole lainkaan hajonnut tai poistunut muulla tavoin ravintoketjusta. Ravintoketju jatkuu ehkä pieniin kaloihin, suuriin kaloihin ja ihmiseen. Näin myrkky rikastuu lopulta huippupetoon, esimerkiksi ihmiseen (ns. bioakkumulaatio).

Eri sähkösopimusten vertailu: Kiinteä hinta vs. pörssisähkö

Kiinteä hinta: Yksinkertaisuus ja ennustettavuus Kiinteähintaisessa sähkösopimuksessa sähkön hinta pysyy samana koko sopimuskauden ajan. Tämä tekee budjetoinnista helppoa, koska sähkölaskun suuruus on...

Luontaistuotteet ja hyvinvointi – uusia tapoja oman kehon hyvinvointiin

Mikä on luontaistuote? Luontaistuote on yleisnimitys ravintolisille, kasviuutteille ja muille luonnon tuotteille, joilla on terveyttä edistäviä tai sairauksia ehkäiseviä vaikutuksia. Ne ovat usein...

Plug Power Inc Suomeen kovin suunnitelmin – Suomesta Euroopan johtava vetymaa

Plug Power Inc rakentaa vihreän vedyn kattavaa ekosysteemiä, joka ulottuu tuotannosta, varastoinnista ja toimituksesta energiantuotantoon, auttaakseen asiakkaitaan saavuttamaan...

Suomalaiset ja kierrättäminen

Suomalaiset ovat ympäristötietoisia ja kierrättävät aktiivisesti erilaisia materiaaleja. Suomessa on pitkät perinteet kierrättämisessä ja se on ollut osa arkea jo vuosikymmeniä. Suomalaiset...

Digitalisaatio ja sen vaikutuksen vihreään siirtymään

Digitalisaatio on tärkeä osa vihreän siirtymän prosessia, sillä se tarjoaa uusia tapoja ratkaista ympäristöongelmia ja parantaa energiatehokkuutta. Digitalisaation avulla voidaan kehittää uusia...